Eilen oli lehdissä juttua joululauluista.
Tai tarkemmin ainakin yhdestä joululaulusta.
Minä en tiennyt että meillä täällä ollaan niin ahdasmielisiä.
GG.
Menkääpä nyt vähän itseenne ja miettikää ihan hetken vakavissanne.
Ei maailma, eikä varsinkaan taide missään muodossa, ole niin mustavalkoista.
Sanokaa
sitten harhaoppiseksi, mutta minä ainakin laulan Sydämeeni joulun
teen-laulua jos siltä tuntuu. Eipä olisi ensimmäinen kerta. Kauan
sitten eräs opettaja pakanaksi haukkui kun en kirkkoon kuulunut. Pisti
vihaksi. Kyllä minä tiedän mitä olen ja mihin uskon tai en, ilman että
siintä aletaan irvailemaan. >:|
No mutta, se ahdasmielisyydestä ainakin hetkeksi.
Eilen oli se päivä kun lauleltiin "Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen.."!
Ja
mielihän vaihtelee hetkittäin. Tänään joulu tuntuu kivalta :) Tai
joulunodotus. Ja jos ihan totta puhutaan niin odotan enemmän
joulunjälkeistä aikaa. Kaikki on jo vähän rauhassa ja ohi, ja on
oikeasti aikaa edes muutama hetki.
Ja jos puhutaan vähän lisää
totuuksia, meidän taloudessa on pari lahjaa jo otettu käyttöönkin :)
Pitihän sitä uutta pleikkaa päästä kokeilemaan, jos vaikka olisi rikki
ollut! Vaan eipä ollut. Eikä ollut GuitarHeroII:kaan. Siinä on oiva
peli, etten sanoisi. Vähän on jo sormet turvoksissa ja kädet kipeinä
sen takia, mutta hauskaa on ollut ^_^
Toivottavasti pukki ei suutu,
ja tämän takia laita risuja loppuihin paketteihin.. Vähän jännättää.
Mutta vaan vähän :) Koska pukki on oikeasti kiva setä, eikä vihainen.
Joulupukki on mielenkiintoinen hahmo.
Leppoisa
lapsista välittävä hahmo, mutta silti vähän pikkuperverssi.
Martikainenkin joskus laulatti "minulta voit pyytää aivan mitä vain,
olen joulupukkisi, istu hajareisin päälleni", tai ainakin jotain sinne
suuntaan. Mikähän tässä on syynä. Pikkujoulukulttuuri? Vai syytetäänkö
tästä yksin miehiä ja miesten kummaa tarvetta vääntää pienetkin asiat
isoiksi ja aina vähintään pikkutuhmaksi? No ehkäpä isommilla tyttösillä
on ollut syytä yhtä paljon. Kaippa siinä pukin sylissä on mukava ja
lämmin istua.
Mutta annetaan lasten olla lapsia ja joulupukin joulupukki.
Paha pukki on kyllä oiva elokuva :)
Pyysin pukilta lahjaksi Singstar Legendsia. Vähän luulen, että sellainen on tuolla pakettien joukossa :)
Olenpa melkein varma, jopa melkein tiedän! Ihanvarmastiehkä.
Lahjojen
saamisen yli menee kyllä lahjojen antaminen. Pienille tytöt ilahtuu
niin aidosti kaikesta. Ja on mukavaa olla muutama päivä yhdessä kaikki.
Harvoin on koko perhe koolla.
Vaan matkustaminen ahdistaa. 4h
lähtöön ja vielä on kaikki pakkaamatta. Imuroidakin pitäisi. Ehkä
alotan sitten kolmen tunnin päästä..
Turvallista matkaa matkustaville, rauhallista joulua kaikille! <3
np. The Cure - The Kiss
perjantai, 22. joulukuu 2006
Kommentit