Aiemmin tuossa mietin, miten rankkaa olisi olla julkkis. Tai vaikka sellaisen tyttöystävä. Menisiköhän se elämä yhtään omilla ehdoilla, vai onko siellä aina joku niitä naruja liikuttelemassa. Vaikka voisihan se olla ihanan helppoa vain sätkiä siinä, toisten laittaessa vaatteet päälle ja sanat suuhun. Tai jaksaisiko sitä katsella kun puoliso menee maailmalla. Seuraisiko sitä mukana vai jäisikö kotiin.. Varmaan valitsisin jälkimmäisen ja itkeskelisin kun ei yhteistä aikaa riitä.
Kumpi suhde kestää paremmin, sellainen missä molemmilla on aikaa vievä ammatti, vai sellainen missä mennään ja ollaan toisen ehdoilla? Tai toisen työn ehdoilla. Entä mitä sitten tapahtuu, kun on tottunut suhteeseen missä toinen on aina vähän poissa, ja yhtäkkiä ollaankin vanhoja ja molemmat kotona ja aikaa on vähän liikaakin? Saako sitä omaa rauhaa etsittyä enää mistään. Vai osataanko olla tyytyväisiä siihen että nyt vihdoinkin on aikaa. Ja tuleeko sitä aikaa todella? Ei kai taiteilija voi noin vain päättää että enää en tee mitään, luomistyöni on ohi.
Ja mustasukkaisuus. Osaako sitä käsitellä sitä käsitellä että toinen voi olla vaikka minkälainen objekti vieraiden miesten ja naisten silmissä. Jaksaako sitä että toinen saa ties minkälaista postia, ilman että itsellä on siihen paljoa sananvaltaa. Tai voihan sitä sanoa "Olisit ajatellut ennenkuin teit sen menestyslevysi!", tai mitä nyt ikinä onkaan tehnyt tullakseen suosituksi ja ennenkaikkea julkisuuden henkilöksi. Mulle varmasti tulisi hetkiä kun hiipisi mieleen mustia ajatuksia, minä kun en aina halua jakaa omaani muille..
Onneksi en ole julkkis, eikä puolisonikaan :) Ehkä se julkkistodellisuus on jotain ihan muuta kuin mitä sen kuvittelen olevan, mutta minusta ei siihen silti olisi. Hattua täytyy teille nostaa, kun jaksatte rikastuttaa elämäämme.

np. Sadetanssi - Kuka tätä rantaa keinuttaa